keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

LUUTUNET TOTTUMUKSET EIVÄT NYT AUTA

Suomea uhkaavien turvallisuus- ja kansantalouskriisien hallintaa hämmentää kaksi instituutiota, joiden kyky ymmärtää nykyisiä ongelmia on rajoittunut. Oikeusoppineiden näkökenttänsä ovat vain lakikirja ja sopimustekstit. Ammattiyhdistysliikkeen johto tähyää peruutuspeilistä loistavaa menneisyydestään. Siihen aikaan he pystyivät lakoillaan jyräämään työnantajaliitot maanrakoon.  

Kansantalous liukuu kohti katastrofia ja samaan aikaan Venäjän johto villiintyy täysin arvaamattomaksi muslimiterrorismin röyhkeydestä ja lännen uudelleen aktivoituvasta Ukrainan tuesta. Näitä asioita ei ole kirjoitettu juristieliitin pyhiin kirjoituksiin eikä niitä voi opiskella ammattiyhdistysliikkeen loiston päivien historiasta. Ay-johtajilla ja juristieliitillä on edelleen perinteinen vaikutusvalta, mutta ei eväitä tämän ajan suurimpien riskien ymmärtämiseen.  

Suomea uhkaa idän tuplaterrorismin ja kansantalouden romahduksen lisäksi sopimuksista sokeutuneiden kirjanoppineiden jälkijättöisyys. Onneksi hallitus ja poliittinen eliitti toimivat reaalipolitiikan oppien mukaisesti. Siitä pelästyeet voivat kauhistella, että poliitikot turvautuvat Nicolo Machiavellin ja Carl von Glausewitzin oppeihin ruhtinaan ja sotapäällikön taidosta. Niin voi olla, mutta kun ajan riento on raju, tarvitaan kovia otteita. Onneksi sitä menoa säätelee demokraattisesti vaaleilla valittu eduskunta.

Kun kansallinen turvallisuus ja yhteiskunnan hyvinvointia tuottava yritystoiminta ovat vaarallisessa kriisissä, juristerian ja ammatillisen järjestäytymisen pyhät opit eivät päde.  Nyt päätöksiä ohjaavat kansallisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarpeet. Silloin saavat väistyä ne klassisen juridiikan ja totunnaisen työmarkkinaperinteen säännöt, jotka estävät turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamisen.

Tämä tilanne on uusi normaali. Sen asettamilla ehdoilla on uudistettava kansainvälinen sopimusoikeus ja sen voi tehdä vain kansainvälinen yhteisö. Työmarkkinoiden rakenneuudistus voidaan tehdä Suomen eduskunnassa, jos ammattiliitot eivät pysty siihen.  


perjantai 22. maaliskuuta 2024

ROMAHTAISIKO TAIVAS LAKKOJEN RAJOITTAMISESTA?

Lakko-oikeus näyttää olevan ammattiliittojen johdolle ihmisoikeuksista ylin. He yrittävät tyrmätä vaaleissa valitun eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen toimet poliittisten lakkojen rajoittamiseksi. Ammattiliittojen omahyväinen itsetehostus lakko-oikeudella on uhoa, joka vie loputkin heidän uskottavuudestaan.    

Ammattiliitot törmäävät täyttä päätä demokratian suojamuuriin. Perustuslaissa ei ole sanaakaan lakko-oikeudesta, ei lakosta eikä ammatillisesta järjestäytymisestä. Se säätää parlamentaarisen demokratian pelisäännöistä, eduskunnan oikeuksista, tasavallan presidentin valtuuksista ja valtioneuvoston toiminnasta. Demokratia säätää lait näiden säädösten mukaisesti. Ammattiliitot eivät säädä lakeja.

Ammattiyhdistysliikkeen demokratian vastainen uho osoittaa, että poliittisten lakkojen aiheuttaman tuhon rajoittaminen on välttämätöntä. Sitä olisi tarvittu jo vuosikymmeniä, mutta yhdenkään hallituksen rohkeus ei ole siihen riittänyt. Petteri Orpon hallitus käy uljaasti demokratian puolustustaistelua. Uhon aika on ohi, kun eduskunta säätää hallituksen esitykset laeiksi. Lakeja noudatettakoon, myös sellaisia lakeja, joista kaikki eivät pidä.

Poliittiset lakot on kielletty kokonaan Saksassa, Britanniassa, Hollannissa, ja Kreikassa, mutta taivas ei ole romahtanut. Ei myöskään Ruotsissa, Tanskassa. Norjassa, Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa, vaikka ne ovat rajoittaneet poliittisia lakkoja. Suomessa ammattiyhdistykset ajavat isänmaansa kaaokseen, jos täällä uskalletaan toimia niin kuin muissakin eurooppalaisissa sivistysvaltioissa.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

AMMATTIYHDISTYSLIIKE ON MENNYTTÄ AIKAA

Ammattiyhdistysliikkeen johdolta näyttää unohtuneen suomalaisen demokratian peruskuvio. Lainsäädäntövalta kuuluu eduskunnalle ja sen säätämiä lakejaon on tapana noudattaa. Kenelläkään ei ole veto-oikeutta siihen, mitä eduskunta päättää. Tätä sanotaan demokratiaksi. Joka muuta yrittää, asettuu vastustamaa demokratiaa.

 Ammattiyhdistykset syntyivät viime vuosisadan alkupuolella suureen tarpeeseen. Ne tekivät yhteiskunnallisesti hyvää työtä kovalla politiikallaan. Sitä tarvittiin murtamaan yritysten omistajapatruunoiden ja maatalouden ökyisäntien mielivalta.

Ammattiyhdistysten mahtavuuden ajoista on vuosikymmeniä. Suomi on nyt erilainen maa kuin silloin. Edustuksellinen demokratia lähti kehittymään jo1900-luvun alkaessa, mutta se vahvistui paljon hitaammin kuin ammattiliitot. Nyt eduskunta on kuitenkin voimansa tunnossa ja ammattiliitot yrittävät sinnitellä menneen loistonsa varassa.

Petteri Orpo tekee historiallista työtä osoittamalla ammattiyhdistysliikkeelle kuuluvan paikan nykyisessä maailmassa. Suomi on parlamentaarinen tasavalta. Korporativismi on mennyttä aikaa.  

torstai 7. maaliskuuta 2024

LAKON LOGIIKKA

  

Lakkosumassa on älyllinen valuvika. Eduskunnan enemmistöön tukeutuvan hallituksen päätöksiin ei voi vaikuttaa ihan noin vaan, varsinkaan eduskunnan ulkopuolelta. Liittojen ärhentely ei muuta mitään, mutta itsepähän ovat tiensä valinneet.

Ainoa edes teoriassa toimiva menettely on ammattiliittojen vahva tahdonilmaus jo hallitusohjelman valmisteluvaiheessa. Kun ohjelma on kirjoissa ja kansissa, hallitus toimii sen mukaan. Lakkovahtien luimistelu ja mielenosoitusten iskulauseet eivät muuta mitään.

Lakot eivät rankaise hallitusta ja eduskuntaa. Ne rankaisevat yrityksiä, heikentävät niiden taloutta ja pakottavat vähentämään väkeä. Järjestäytyminen ei suojaa liittojen jäseniä. Lakkojen väärään osoitteeseen lähettämät muutosvaatimukset heikentävät ammattiliittojen poliittista vaikutusvaltaa, ja avaavat niille tuhon tien. Tervemenoa, mutta siitä hyvästä kansantalous maksaa kovan hinnan.

tiistai 30. tammikuuta 2024

UUDELLA PRESIDENTILLÄ ON TÄRKEÄ TEHTÄVÄ

Toivon, että uusi presidentti lakkauttaisi Venäjän Maarianhaminan-konsulaatin presidentti Mauno Koiviston 1990 luoman ennakkotapauksen mukaisesti.

Suomen suvereniteetissa on valuvika, siinä on Venäjän Maarianhaminan-konsulaatin kokoinen aukko. On eheytettävä se, mikä on rikottu, Suvereniteetissa ei ole vivahteita, se joko on olemassa tai ei ole. Tuosta kummallisesta konsulaatista on päästävä lopultakin eroon.

Suomen lähihistoriassa on ennakkotapaus, joka osoittaa, että se voidaan tehdä kansainvälisen sopimusoikeuden mukaisessa järjestyksessä. Suomen arvovaltaisimpiin kuuluva juristi Martti Koskenniemi myöntää, että näin on.

Kansainvälistä oikeusrakennetta täsmentävän Wienin yleissopimuksen 62.artiklan mukaan sopimuksen määräykset menettävät merkityksensä, jos niiden syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat muuttuneet. Tuskin kenenkään mieleen juolahtaa, että Stalinin Suomelle saneleman Ahvenanmaan konsulaattisopimuksen ja ja yya-sopimuksen syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat nyt samat kuin 1940 ja 1948.

Venäjän konsulaatin häätämistä Maarianhaminasta ei tarvitse koeponnistaa ulkoministeriön byrokraattisessa painekammiossa. Kansainvälisen oikeuden mukainen tulkintamenettely on testattu ja toimivaksi havaittu jo 1990, kun presidentti Mauno Koivisto julkisti Pax-tulkinnan. Se tapahtui näin:

Ulkoministeriön ja puolustusministeriön lausunnot osoittivat Koivistolle, että Pariisin rauhan ja yya-sopimusten Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat olivat menettäneet merkityksensä kansainvälisessä sopimuskäytännössä, koska sopimusten tekemiseen vaikuttaneet olosuhteet olivat muuttuneet.

Presidentti ilmoitti Neuvostoliitolle ja Britannialle, että Suomi ei enää aio toimia näiden artiklojen mukaisesti, ja tarjoutui keskustelemaan asiasta ennen päätöksen julkistusta. Kreml ei reagoinut, ja Britannia ilmoitti myöhemmin, että se ei vastusta Pax-tulkintaa, vaikka ei pitänyt käytettyä menettelytapaa asiallisena.

Pax-periaatteesta ei siis tarvinnut neuvotella, ja Koivisto tiedotti siitä syyskuussa 1990. Sen mukaan Suomea suvereniteettia loukkaavat sopimusten artiklat olivat rauenneet, koska ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Tämä menettely soveltuu sellaisenaan myös Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin lakkauttamiseen.


tiistai 23. tammikuuta 2024

SOPIMUKSILLA ON ALKU JA LOPPU

Juristien pelottelu Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin pyhyydestä näyttää loppuvan. Kansainväliset sopimukset mukautuvat arkitodellisuudessa tapahtumiin muutoksiin. Tämän jälkeen on vaikea keksiä, millä verukkeilla ulkoministeriö edelleen voisi vastustaa tuon kummallisen konsulaatin poistamista Maarianhaminasta.

Helsingin Sanomat julkaisi 24.1.2024 tällaisen mielipidekirjoitukseni:

"Akateemikko Martti Koskenniemen totesi Helsingin Sanomien Vieraskynä-artikkelissaan 19.1.2024, että sopimuksesta luopuminen on mahdollista kansainvälisen oikeuden mukaisessa järjestyksessä. Näin voi tapahtua, jos sopimuksen tekemiseen vaikuttaneet olennaiset olosuhteet ovat muuttuneet.

Näin presidentti Mauno Koivisto vapautti Suomen Pax-tulkinnallaan Pariisin rauhan ja yya-sopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavista artikloista. Ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Menettely on Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen 62. artiklan mukainen.

Ennen päätöksen julkistamista Suomi ilmoitti aikeestaan Kremlille, joka ei reagoinut. Muutamia viikkoja sen jälkeen Neuvostoliiton ulkoministeriö yritti saada Suomen perumaan Pax-tulkinnan. Suomi ei suostunut, vaan ilmoitti nootissaan aikovansa pitää yllä ”tarpeen vaatimaa puolustuskykyä”. Sen mukaisesti on toimittu Hornet-hankkeesta lähtien 1992 Nato-jäsenyyteen 2022.

Pax-periaatteen mukaisesti on mahdollista lopettaa Neuvostoliiton Suomelle 1940 saneleman Ahvenanmaan konsulaattia koskevan sopimuksen määräysten noudattaminen. Ne perustuva olosuhteisiin, jotka ovat nyt täysin toiset kuin 1940.

Vaikka Kreml haluaisi säilyttää vuoden 1940 sopimusta edelleen kassakaapissaan, se ei estä Suomea lakkauttamasta Venäjän Ahvenanmaa-konsulaattia Wienin yleissopimuksen perusteella."



keskiviikko 10. tammikuuta 2024

AHVENANMAAN KUMMALLISESTA KONSULAATISTA VOIDAAN LUOPUA

Helsingin Sanomissa oli 10.1.2024 sivulla A5 Vieraskynä-artikkeli, jonka sisältö oli pääpiirteissään tällainen:

Varsinkin Ahvenanmaalla uskotaan Venäjän konsulaatin Maarianhaminassa varmistavan saariston aseettomuuden ja puolueettomuuden. Konsulaatin syntyhistoria ja toimintatapa eivät tue tätä käsitystä.

Heinäkuussa 1940 Suomen Moskovan-lähettiläs J. K. Paasikivi sai ulkoministeri Vjatšeslav Molotivilta sopimusluonnoksen Ahvenanmaan asemasta. Se velvoitti Suomen sitoutumaan saarten aseettomuuteen ja siihen, että muut valtiot eivät voi käyttää aluetta hyväkseen. Neuvostoliitto perusti Maarianhaminaan konsulaatin valvomaan sopimuksen toteutumista.

Paasikivi piti konsulaattiin sijoitettua sotilastiedustelua tarpeettomana, mutta generalissimus Josif Stalin ja Molotov painostivat rajusti häntä yökausia jatkuneissa puhutteluissa. Paasikivi lähetti Helsinkiin vakavan varoituksen: ”Pyydän välttämään liiallista juridikointia, sillä Kreml ei ole mikään kihlakunnanoikeus.” Hallitus joutui hyväksymään Molotovin esittämän tekstin sellaisenaan.

Tuloksena oli sopimus, jossa ei ollut kirjausta saarten puolueettomuudesta, kuten Kansainliitossa Genevessä 1923 tehdyssä Ahvenanmaa-sopimuksessa. Koska Neuvosto-Venäjä ja Neuvostoliitto evät olleet siinä mukana, ne ilmoittivat toimivansa kuin sellaista sopimusta ei olisi olemassakaan. Kremlin Suomelle sanelema sitoumua oli tällainen toimi. Sen mukaan konsulaatti ottaisi palvelukseen tiedustelu-upseereja valvomaan Suomen valtioalueeseen kuuluvan maakunnan sotilaallista asemaa.

Kreml halusi alun perin estää Geneven sopimuksen allekirjoittajia tai Saksaa saamasta asemaa Ahvenanmaalla. Siellä käsiteltiin aseettomuutta täysin toisin kuin kaikkialla muualla. Kremlin mukaan Venäjän asevoimien edustajien läsnäolo Ahvenanmaalla ei loukkaa alueen aseettomuutta, kuten loukkaisi kaikkien muiden valtioiden sotilaallinen toiminta siellä.

Aluksi Maarianhaminan konsulaatissa oli 15 virkailijaa. Kylmän sodan alkuvaiheessa se on kirjannut käyttävänsä yli sadan upseerin palveluksia, ja vielä 1970-luvulla muutamien kymmenten. Suomalaisten upseerien piirissä näyttää liikkuvan tulkinta, jonka mukaan konsulaattia aikanaan palvelleet tiedustelu-upseerit olivat itse asiassa Ahvenanmaalle hyökkäävän yhtymän komentajia. Heidän tehtävänsä oli ottaa rantautuvat joukot johtoonsa, ja käskyttää ne tiedustelemilleen tukikohta-alueille.

Ahvenanmaan tilanteen käsittely julkisuudessa osoittaa pykäläsokeutta, joka tukahduttaa historian dynamiikan. Tuntuu siltä, että presidentti Mauno Koiviston Pax-tulkinnalla Suomelle hankkima kansainoikeudellinen ja poliittinen pääoma on tuhoutumassa.

Pax-tulkinnan mukaan Pariisin rauhansopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat menettivät merkityksensä, koska ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Tulkinta perustui sopimusoikeudesta Wienissä 1969 tehdyn yleissopimuksen 62. artiklaan. Sen mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa sen määräykset menettämään merkityksensä.

Vuoden 1969 yleissopimus lisäsi kansainvälisen oikeuden ytimeen kuuluvaan periaatteeseen ”Sopimuksia noudatettakoon” täsmennyksen: ”kun olosuhteet ovat ennallaan”.  Moskovan Ahvenanmaa-sopimuksen syntyyn 1940 vaikuttaneet olosuhteet eivät ole ennallaan vaan ovat muuttuneet merkittävästi.

Konsulaatin asema on kuitenkin betonoitu siihen uskonkappaleeseen, että kansainväliset sopimukset jatkuvat kaikissa olosuhteissa täältä ikuisuuteen. Se mitätöi Wienin yleissopimuksen, tai ainakin sen 62. artiklan. 

Oppi sopimusten ikuisuudesta varmistaisi Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin jatkuvuuden aikahorisontin tuolle puolelle. Se kumoaisi Koiviston vuonna1990 esittämän Pax-tulkinnan, joka mitätöi Suomen suvereniteettia loukkaavat asevarustelua ja sopimusoikeutta koskeneet rajoitukset. Sopimusten kunnioittamisen periaate vaatii myös Wienissä vuonna 1969 tehdyn yleissopimuksen noudattamista.  

Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatti on menettänyt sotilaallisen merkityksensä, eikä sen palveluksessa ole pitkään aikaan ole ollut tiedustelu-upseereita. Koko lounaisen saariston sotilastiedustelua johdettiin silloin Turun konsulaatissa, joka nyt on lakkautettu. Silti Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatilla on edelleen periaatteessa oikeus pyrkiä varmistamaan Venäjän asevoimien maihinnousun onnistuminen Ahvenanmaalle, vaikka on vaikea kuvitella, että sellaista kaavaillaan enää edes Venäjällä.

Tavallisia konsulaatteja on lopetettu Suomen itärajan molemmin puolin, mutta se näyttää ylivoimaisen vaikealta Ahvenanmaalla. Venäjä konsulaatti Maarianhaminassa on muinaisjäänne, joka loukkaa Suomen suvereniteettia. Suomella on kansainvälisen sopimusoikeuden mukainen oikeus vapautua tästä kummallisesta ilmiöstä.

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

HISTORIAN KOSTO

Unkarin Orban on Venäjän Putinin sielunveli. Hänen imperialismiinsa kuuluu, että ne alueet, joilla puhutaan Unkarin kieltä kuuluvat Unkariin tai ainakin sen etupiiriin. Hän kantaa ylpeästi Itävalta-Unkarin suurevaltaperinnettä, ja tuntuu pitävän Budapestiä sen pääkaupunkina, vaikka keisari oli Wienissä.

Samalla tavalla Putin kantaa Venäjän keisarin kruunua, ei kuitenkaan Nikolai II:n vaan Pietari Suuren. Heidän unelmansa on harhainen itsepetos.

Kaikki heidän komentoonsa joutuneet kielisukulaiset eivät ole siitä tyytyväisiä, ja kapinoivat salaa tai avoimesti. Diktaattorit nauttivat kuitenkin kaikesta niin kauan kuin sitä kestää.

He torjuvat vähin äänin mielestään sen historiallisen faktan, että hirmuhallitsijan ura loppuu aikanaan, ja tavallisesti hyvin rumalla tavalla. Heidän alistamansa kansat odottavat malttamatta tätä historian kostoa.

maanantai 11. joulukuuta 2023

VANHA TEKSTI PÄTEE EDELLEEN - EHKÄ

Tiedän, että omia tekstejään siteeraava kolumnisti on säälittävä olento. Nyt teen sen kuitenkin, enkä häpeä ollenkaan. Etelä -Suomen Sanomissa 5.1.023 julkaistun kolumnin ” Putinin hyökkäys voi päättyä kuin talvisota” loppuosa oli tällainen:

X X X

”Uljaasta sankaruudesta huolimatta Ukrainan ennuste on huono. Sen siviilirakennetta törkeästi terrorisoiva Putinin ilmasota jauhaa ajan mittaan koko maan perusrakenteen, jos ei ihan kivikauden niin keskiajan tasolle kuitenkin. Tämä ilmenen fakta johtaa päättelyyn, joka raastaa sydäntä.

Barbaarinen sodankäynti antaisi täydet perusteet erottaa Venäjä YK:sta ja vaatia Putinia palauttaman vallatut alueet Ukrainalle, mutta Venäjä on osoittanut vähät välittävänsä kansainvälisen yhteisön päätöksistä.

Putinille kannattaisi ehkä tarjota mahdollisuus pitää Krim. Hän voisi myydä tämän kotiyleisölleen suurena voittona, vaikka joutuisi samalla palauttamaan muut kaappaamansa alueet. Venäjä ei ole onnistunut tuhoamaan Ukrainan valtiota ja kansallista identiteettiä.

Kuten presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan totesi, Stalinilla oli talvisodassa sama ongelma kuin Putinilla nyt Ukrainassa. Suomi säilytti ydinalueensa ja yhteiskuntansa perusrakenteen. Dimitri Šostakovotšin sovittamat suomalaiset kansanlaulut jäivät esittämättä puna-armeija voitonjuhlassa Helsingissä. Stalin julisti Karjalan kaappauksen suureksi saavutukseksi ja vaikeni surkean sotansa häpeästä.

Krimin menetys loukkaisi ukrainalaisia yhtä verisesti kuin Karjalan luovutus aikanaan suomalaisia, mutta Suomi pystyi säilyttämään itsenäisyytensä ja läntisen demokratian ilman menettämäänsä maakuntaa. Se onnistuisi myös rohkeutensa ja voimansa osoittaneelle Ukrainalle.

Krim on joskus ennenkin kuulunut Venäjälle, samoin kuin Karjala oli välillä osa Venäjää. Putin joutuisi kuitenkin luopumaan verisesti valtaamistaan Ukrainan alueista ja kärsimään muutkin sodan hirmuiset tappiot. Törkeästä hyökkäyssodasta joutuu aina maksamaan sentään edes jotakin. ”

X x X

Kehuja tuli vain yksi, mutta se lämmitti mieltä.

maanantai 4. joulukuuta 2023

AHVENANMAAN OLOSUHTEET OVAT MUUTTUNEET 92 VUODESSA

Lausunto Ulkoministeriön isännöimässä Suomen Atlantti-seuran syyskokouksessa 4.12.2023. Luovutin ulkoministeri Elina Valtoselle tämän tekstin toimenpiteitä varten.

Venäjän Ahvenanmaalla toimivan konsulaatin aseman käsittelyssä ulkoministeriö näyttää asettuneen voimakkaasti sille kannalle, että kansainvälisiä sopimuksia noudatettakoon. Turvallisuuspolitiikan ylimmässä johdossa on sivuutettu se, että kansainvälinen oikeus tuntee myös tilanteen ja menettelytavan, jolla sopimus voi menettää merkityksensä. Suomessa on sivuutettu Wienissä 1969 tehty sopimusoikeutta koskeva yleissopimus, joka siitä säätää.

Suomen poliittisessa historiassa on ennakkotapaus, jossa tämä mahdollisuus on toteutettu. Vuonna 1990 presidentti Koivisto vapautti Suomen Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloista ja yya-sopimuksen artiklasta, jotka loukkaavat Suomen suvereniteettia. Hän totesi, että ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse.”

Sananvalinta kuulosti kummalliselta, mutta sen tausta avautui, kun Ahvenanmaata koskena kirjan valmistelussa luin 1989 julkaistun teoksen, jonka toisena tekijänä on Allan Rosas. Siinä todetaan, että Ahvenanmaan aseman pohdinnassa kannattaisi ottaa huomioon Wienissä 1969 tehdyn yleissopimuksen artikla 62.

Sen mukaan sopimuksen määräykset menettävät merkityksensä, jos sopimuksen solmimiseen johtaneet olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet. Siis sama päätelmä, jota Koivisto käytti 1990.

Vanha hieno periaate, jonka mukaan ”sopimuksia noudatettakoon” on Wienin yleissopimuksessa saanut täsmennyksen: ”kun olosuhteet ovat ennallaan”. Yliviritty juridinen oikeaoppisuus on irtautunut tästä todellisuudesta.

Suomelle Kremlissä 1940 sanellun Ahvenanmaan konsulaattia koskevaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat 92 vuodessa toden totta muuttuneet perusteellisesti ja moneen kertaan.

Venäjän konsulaatti Ahvenanmaalla on nykyisin turhake, josta ei ole poliittista tai sotilaallista hyötyä tai haittaa kenellekään, mutta sillä on se kiusallinen ulottuvuus, että se loukkaa räikeästi Suomen suvereniteettia.

On sietämätöntä, että Suomen kansallisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen herkimpiin kuuluvalla alueella on kaikkia kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa hyökkäyssotaa käyvän supervallan sotilastiedusteluun oikeutettu virasto.

Esitän erittäin vahvan toivomuksen, että ministeriössä vielä kerran pohdittaisiin Venäjän Ahvenanmaa-konsulaatin asemaa niin, että kaikkia sopimuksia kunnioitetaan, siis myös Wienissä 1969 solmittua yleissopimusta.


keskiviikko 22. marraskuuta 2023

NATO TARVITSEE NELJÄNNEN OPERAATIOESIKUNAN

ESS 23.11.2023

Alkusyksyllä pohdiskeltiin, mihin Naton puolustushaarojen yhteisesikuntaan Suomen kannattaisi hakeutua. Norfolk Yhdysvalloissa on niistä ehkä arvovaltaisin. Sen tärkeimpänä tehtävänä olevan transatlanttisen logistiikan suunnittelu ja puolustus on Suomelle etäinen toimintaympäristö. Eikä Norfolkissa ehkä ole selkeää puolustusnäkemystä Itämeren ja Fennoskandian alueista. Suomella ei ilmeisesti ole paljon annettavaa supervaltojen kauhun tasapainon säilymisestä vastaaville johtajille.

Napolin Nato-yhteisesikunta keskittyy Välimeren tulenaran strategiseen asetelman hallintaan. Sillä tuskin on paljon Suomelle arvokasta näkemystä pohjoisen suunnan puolustuksesta, eikä Suomella ole selkeää kuvaa Naton eteläisen suunnan tilanteesta.

Brunssumin Nato-esikunta Hollannissa on maantieteellisesti Suomelle läheisin. Sillä on kädet täynnä töitä kylmän sodan jälkeisen Euroopan puolustuksen kehittämisessä. Tuskinpa karhun kainalossa kylmän sodan aikana kärvistellyt Suomi pystyy tuottamaan sille paljon lisäarvoa.

x x x

Ruotsin päästyä Natoon puolustusliitolle avautuu uusi työkenttä, jonka ongelmat ja mahdollisuudet eivät luultavasti ole olleet Brysselin jatkuvassa tehomietinnässä. Fennoskandialla on vahva intressi vyöhykkeeseen, joka ulottuu Pohjois-Atlantille, Arktiselle alueelle, Itämerelle, ja Suomenlahdelle sekä Venäjän vastaiselle maarajalle Karjalasta Lappiin. Se on pohjolan turvallisuuden perusrakennetta, jonka hallintaan osallistuminen on Suomelle keskeisen tärkeä.


Suomella on tuhannen taalan tilaisuus nostaa Naton neuvottelupöydille uuden Fennoskandian yhteisesikunnan perustaminen Norfolkin, Napolin ja Brunssumin esikuntien rinnalle. Sen tehtävä olisi suunnitella Naton toiminta ja puolustus liittokunnan sisälle syntyneelle uudelle intressikeskittymälle.

Fennoskandia on demokraattiselta perinteeltään ja läntiseltä kulttuuriltaan yhtenäinen alue, jolla on vahvat asejärjestelmät ja puolustusosaaminen sekä yhteinen intressiprofiili. Sillä on voimaa ja kanttia luoda Natolle uutta toimintakykyä ja pohjoista turvallisuutta.

Ensimmäiseksi kädenväännön paikaksi nousisi varmaan arvovaltakilpailu uuden esikunnan sijainnista. Se olisi varmaan viisainta ratkaista vanhan talonpoikaisen perinteen mukaan. Kirkko keskelle kylää, Ruotsiin.

Vanha työkaverini Risto E.J. Penttilä on esittänyt, että Natossa elämistä opetteleva Suomi tarvitsee nykyisen toimintamallinsa rinnalle myös B-suunnitelman. Tämä voisi olla se, tai sen keskeinen osa.

tiistai 14. marraskuuta 2023

PYKÄLÄSOKEUS TUHOAA HISTORIAN DYNAMIIKAN

TP-UTVA näyttää Ahvenanmaa-selvityksessään sokaistuneen kansainvälisen oikeuden pyhien profeettojen hurskaudesta. Sitä hengenmaailmaa hallitsee pykälätotuus, joka ei jätä elintilaa historian dynamiikalle.

Näyttää siltä, että konsulaattikysymys on betonoitu siihen uskonkappaleeseen, että kansainväliset sopimukset jatkuvat kaikissa olosuhteissa täältä ikuisuuteen. Samalla mitätöityy kansainvälisestä sopimusoikeudesta Wienissä 1969 tehdyn yleissopimuksen 62. artikla. Sen mukaan olosuhteiden merkittävät muutokset saavat sopimuksen määräykset menettämään merkityksensä.

TP-UTVAN omaksuma pykäläsokeus purkaa presidentti Mauno Koiviston vuonna1990 Pax-tulkinalla mitätöimät Suomen suvereniteettia loukkaavat aserajoitukset sekä Neuvostoliitolle tehdyn ilmoituksen Suomen aikomuksesta pitää yllä tarpeellista puolustuskykyä.

Tämän viisauden nukan Natoon juuri liittyneen Suomen olisi järjestettävä elämänsä Pariisin rauhansopimuksen 13. artiklan mukaiseksi. Se säätää näin:

”Maa-, meri- ja ilma-aseistus ja linnoitukset on tarkoin rajoitettava sisäistä luonnetta olevien tehtävien suorittamiseen ja rajojen paikalliseen puolustamiseen. Edelläolevan mukaisesti Suomi ei ole oikeutettu pitämään suurempia aseellisia voimia kuin:
a) maavoimat, mukaanlukien rajavartiojoukot ja ilmatorjuntatykistön, kokonaisvahvuudeltaan 34,400 miestä;
b) sotalaivaston, jonka miehistövahvuus on 4,500 ja kokonaistonnisto 10,000 tonnia;
c) ilmavoimat, mukaanlukien laivaston ilmavoimat ja reservilentokoneet, joiden kokonaisvahvuus on 60 lentokonetta ja 3,000 miestä. Suomi älköön pitäkö tai hankkiko lentokoneita, jotka ovat suunnitellut ensisijassa pommituskoneiksi sisäpuolisin pomminkuljetuslaittein.
Näihin vahvuuksiin sisältyvät kussakin tapauksessa taistelu-, huolto- ja johtohenkilöstö.Ahvenanmaan konsulaattiasian voisi antaa siirtyä ensi vuonna virkan astuvan presidentin vastuulle, tai eduskunnan olisi otettava tilanne haltuun. Jos Ahvenanmaa-selvitys ei muuten tule eduskunnan käsittelyyn, sen kannattaisi pyytää asiasta valtioneuvoston selonteko. Silloin se voidaan lähettää valiokuntaan, ja täysistuntokäsittelyssä siitä voidaan äänestää.

Jos muu ei auta, eduskunta voi käyttää perustuslain toisen pykälän mukaisesti korkeinta valtiovaltaa. ja säätää lain Venäjän konsulaatin poistamisesta Maarianhaminasta. Piste.

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

VIELÄ AHVENANMAASTA

Viime sunnuntaina kommentoin postauksessani ulkoministeriön Ahvenanmaa-selvityksestä julkisuuteen tihkuneita tietoja. Olen terästänyt siitä kolumnin, joka on Etelä-Suomen Sanomissa torstaina. Teki mieli laittaa siihen peräkaneetti: En enää tajua, millaisesta rautalangasta tämä pitäisi vääntää, kun mikään ei mene perille.

Hallitus – ja ehkä presidenttikin näyttävät ajattelevan, että Ahvenanmaan aseettomuuden ja puolueettomuuden sekä Suomen turvallisuuden paras tuki ja turva on tiedustelu-upseereilla vahvistettu Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa. Sen verran rehellinen Kreml on sentään ollut, että ei ole väittänyt konsulaatin pyrkivän saariston puolueettomuuteen. Sen tehtävänä on huolehtia siitä, että Ahvenanmaalla eivät pääse toimimaan muut asevoimat kuin Venäjän.

Millä ihmeellä saadaan Ahvenanmaan rauhanromantiikka loppumaan niin että alkaa näkyä, millaisessa maailmassa elämme. Ei tarvitse kovin kauas tähyillä.

XXXXXXXXXXXXXXXXXX
ESS 9.11.2023
MITÄ AHVENANMAALLE TAPAHTUU?
Ulkoministeriön Ahvenanmaa-selvityksestä julkisuudessa vuotaneet tiedot ovat järkyttäviä. Jos edes osa niistä pitää paikkansa, ulkoministeri Elina Valtonen on menettämässä uskottavuutensa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön komea valtiomiesura uhkaa päättyä noloon alisuoritukseen. Toivon olevani väärässä, mutta pahalta näyttää.

Tuntuu siltä, että presidentti Mauno Koiviston Pax-tulkinnalla Suomelle hankkima kansainoikeudellinen ja poliittinen pääoma on tuhoutumassa. Pax-tulkinnan mukaan Suomen suvereniteettia loukkaavat kansainvälisten sopimusten artiklat menettävät merkityksensä, jos niiden syntyyn vaikuttaneet olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet. Tämä perustuu Wienissä sopimusoikeudesta 1969 tehdyn yleissopimuksen 62. artiklaan. Sen mukaan ”Sopimuksia noudatettakoon – kun olosuhteet ovat ennallaan”.

Presidentti Sauli Niinistö näyttää pohdiskelleen, ”onko nyt todella aika rauhansopimuksen purkamiseen joltakin osin”. Pariisin rauhan ja yya-sopimuksen eräitä artikloita on jo purettu Pax-tulkinnan perusteella. Taivas ei romahtanut.

Nyt Suomen turvallisuuden lipunkantajien pitäisi päätellä, ovatko Genevessä 1923 solmitun Ahvenanmaan aseettomuus- ja puolueettomuussopimuksen määräysten perusteena olleet olosuhteet pysyneet sata vuotta ennallaan, vai ehkä muuttuneet.
Stalin ja Molotov sanelivat 1940 Suomelle sopimuksen Ahvenanmaa-konsulaatin perustamisesta ja alueen aseettomuudesta. Nyt pitäisi päätellä, ovatko tämän sopimuksen syntyyn vaikuttaneet olosuhteet nyt samat kuin 1940, vai ovatko ne menettäneet merkityksensä.

x x x

Ulkoministeriö näyttää edelleen toistavan ahvenanmaalaisten röyhkeää propagandaa, jonka mukaan Ahvenanmaan demilitarisointi alkoi Krimin sodan jälkeisestä rauhansopimuksesta 1856.

Siinä ei ollut mitään Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta. Sen liitteenä oli sodan voittajien Venäjän keisarilta vaatima lupaus, että saaristoon ei rakenneta linnoituksia eikä laivastotukikohtia. Siinä ei ollut sanaakaan demilitarisoinnista. Lupauksen liitteessä Aleksanteri II ilmoitti sitoumuksen velvoittavan vain häntä ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Kun viimeinen Romanov-suvun keisari joutui luopumaan Venäjän kruunusta, Aleksanteri II:n lupaus on menettänyt merkityksensä.

Venäjän jalkaväen yksiköitä on toiminut Ahvenanmaalla yhtäjaksoisesti vuosisadan ajan, Haminan rauhasta 1806 lähtien ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheeseen asti. Krimin sodan rauhansopimus 1800-luvun puolivälissä ei katkaissut Venäjän asevoimien läsnäoloa Ahvenanmaalla. Sinä aikana Ahvenanmaata välillä linnoitettiin ja välillä linnoitteita purettiin.

sunnuntai 5. marraskuuta 2023

AHVENANMAAN TILANNE EI NÄYTÄ HYVÄLTÄ

Ulkoministeriön Ahvenanmaa-selvityksestä julkisuuteen tihkuneet tiedot ovat järkyttäviä. Jos edes osa niistä pitää paikkansa, ulkoministeri Elina Valtonen on menettämässä uskottavuutensa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön komeaa valtiomiesuraa uhkaa päättyminen alisuoritukseen. Toivon olevani väärässä, mutta pahalta näyttää.

Sunnuntaina 5.11.2023 vallitsevan tilanteen mukaan tuntuu siltä, että presidentti Mauno Koiviston Pax-tulkinnalla Suomelle Hankkima kansainoikeudellinen ja poliittinen pääoma on tuhoutumassa. Sen mukaan muuttuneet olosuhteet olivat vieneet pohjan yya- ja Pariisin rauhansopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavilta artikloilta.

Pax-tulkinta perustuu Wienissä 1969 tehdyn sopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen 62. artiklaan. Sen mukaan ”Sopimuksia noudatettakoon – kun olosuhteet ovat ennallaan”.

Nyt Suomen turvallisuuden lipunkantajien pitäisi päätellä, ovatko Genevessä 1923 solmitun Ahvenanmaan aseettomuus- ja puolueettomuussopimuksen määräysten perusteena olleet olosuhteet sadan vuoden jälkeen ennallaan vai muuttuneet. Sen ei luulisi olevan ylivoimaista ulkoministeriön väelle.

Samoin pitäisi oivaltaa, onko Stalinin ja Molotovin Suomelle saneleman Ahvenan94maan-konsulaatin perustamisesta ja alueen aseettomuudesta määräävän sopimuksen syntyyn vaikuttaneet olosuhteet samat kuin 1940, vai ovatko ne ehkä muuttuneet.

Presidentti Sauli Niinistö näyttää pohdiskelleen, ”onko nyt todella aika rauhansopimuksen purkamiseen joltakin osin”. Pariisin rauhansopimuksen eräitä artiklojen on todettu menettäneen merkityksensä, koska niiden syntyyn vaikuttaneita olosuhteita ei enää ole. Siitä syntyi mahdollisuus lopettaa Suomen suvereniteettia loukkaavien artiklojen noudattaminen. Niin tehtiin kansainvälisen sopimuksen mukaisessa järjestyksessä, eikä taivas romahtanut.

x x x

Ulkoministeriö näyttää edelleen toistavan ahvenanmaalaisten törkeää propagandaa, jonka mukaan Ahvenanmaan demilitarisointi alkoi Krimin sodan jälkeisestä rauhansopimuksesta 1856. Siinä ei ollut mitään Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta.

Rauhansopimuksen liitteenä oli sodan voittajien Venäjän keisarilta vaatima lupaus, että Ahvenanmaalle ei rakenneta linnakkeita eikä laivastotukikohtia. Siinä ei ollut sanaakaan demilitarisoinnista. Lupauksen liitteessä Aleksanteri II ilmoitti sitoumuksen velvoittavan vain häntä ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Viimeisen Romanov-suvun keisarin luovuttua Venäjän kruunusta Aleksanteri II:n lupaus on menettänyt merkityksensä.

Ahvenanmaalla toimi Haminan rauhasta 1806 lähtien venäjän sotavoimia ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheeseen asti, yhtäjaksoisesti vähän yli sata vuotta. Krimin sodan jälkeinen rauhansopimus ei katkaissut Venäjän asevoimien läsnäoloa Ahvenanmaalla. Tämän sadan vuoden aikana Ahvenanmaata välillä linnoitettiin ja välillä linnoitteita purettiin.

perjantai 3. marraskuuta 2023

MITÄ ULKOMINISTERIÖ TIETÄÄ AHVENANMAASTA?

Mitähän uutta ulkoministeriö on keksinyt Ahvenanmaan asemasta. Ennakkotiedot väittävät, että se on havainnut Venäjän konsulaatin sulkemiseen ja demilitarisoinnin purkamiseen liittyviä oikeudellisia vaikeuksia.

On tärkeä tietää mitä ne mahtavat olla. Sellaisia vaikeuksia ei ilmennyt, kun Suomi 1990 ilmoitti Wienissä 1969 hyväksytyn yleissopimuksen 62. artiklan mukaisesti, että yya- ja Pariisin rauhansopimusten syntyyn aikanaan vaikuttaneet olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet. Siksi presidentti Mauno Koivisto ilmoitti pitävänsä näitä artikloja perusteettomina ja lopettavansa niiden noudattamisen, ”koska ne perustuvat olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”.

Kun Neuvostoliiton ulkoministeriö vaati Suomea luopumaan Koiviston Pax-tulkinnasta, Suomi vastasi nootilla, jossa se ilmoitti aikovansa pitää yllä ”tarpeellista puolustusvoimaa”. Neuvostoliitto ei reagoinut, ja Suomi on siitä lähtien toiminut tämän ilmoituksensa mukaisesti.

Mikähän on se mörkö, joka estää tämän prosessin käyttämisen Suomen suvereniteettia loukkaavien konsulaatin sekä Ahvenanmaan puolueettomuuden ja demilitarisoinnin lopettamisen.

keskiviikko 25. lokakuuta 2023

KEKKOSEN NAAMIO PUTOAA

Kanava 7/2023 ss, 25-31

Nootti muutti kaiken

Kekkonen aloitti vuoden 1962 presidentinvaaliin valmistautumisen kesällä 1959, ja teki sen ennenkuulumattomalla tavalla. Hän pyysi Kremliä tukemaan uudelleenvalintaansa vuoden 1962 presidentinvaalissa. Epävirallisia keskusteeluja neuvostojohdon tuesta Kekkoselle oli käyty jo tätä ennen, mutta tämä loi uuden tilanteen.  Kekkosen sai elokuussa Neuvostoliiton suurlähetystön kautta vastauksen. Hän merkitsi sen päiväkirjaansa: ”Mitä tahansa pyydän, he tulevat sen täyttämään”. 

Vaalitilanne kärjistyi keväällä 1961. Sosiaalidemokraatit ja Kokoomus yhdistivät voimansa Kekkosen kaatamiseksi. Ne kutsuivat oikeuskansleri Olavi Hongan yhteiseksi presidenttiehdokkaakseen. Kekkosella oli vastaveto valmiina.  Hän päätti hajottaa eduskunnan alkuvuodesta 1962 niin, että kilpailijaleirin poliitikot joutuisivat vaalikentille, juuri ennen presidentin valitsijakokouksen alkua. Kekkonen kertoi suunnitelmansa jo seuraavana päivänä Neuvostoliiton suurlähetystön edustajille. Hän seurasi kiinteämmin kuin vain katseella, miten vaaliasetelma hahmottui Kremlissä.

Suojelupoliisin lähteiden mukaan Neuvostoliiton kommunistipuolueen puheenjohtaja Nikita Hruštšov oli lokakuun lopulla 1961 NKP:n puoluekokouksen yhteydessä kertonut suomalaisille kommunisteille valmisteilla olleesta nootista, ja antanut heille mahdollisuuden vaikuttaa sen Suomea koskevaan lausumaan.

Samaan aikaan kun SKP:n johtajat olivat Moskovassa kuulemassa Hruštšovin tietoja tulevasta nootista, Kekkonen oli valtiovierailulla Yhdysvalloissa ja keskusteli Washingtonissa kollegansa kanssa. Presidentti John F. Kennedy sanoi olettavansa, että yya-sopimuksen soveltaminen olisi tuskin ajankohtaista Berliinin kriisistä huolimatta.

Keskustelua tulkkasi presidentin seurueen tiedottajana toiminut Max Jakobson. Hän kertoo Kekkosen vastanneen arvoituksellisesti: ”Emme halua mennä tapahtumien edelle, mutta tunnemme asemamme perustan”. Tässä keskustelussa sen tarkoitus jäi hämäräksi. Nyt kun taustat tunnetaan, näyttää siltä, että Kekkonen piti Neuvostoliiton konsultaatiovaatimusta mahdollisena jo ennen nootin tuloa, mutta varmaa tietoa hänellä ei ollut, Moskovassa olleet kommunistit tiesivät nootista enemmän kuin Kekkonen Washingtonissa.

Nootin tullessa Kekkonen oli seurueineen Yhdysvaltain-vierailun virallisen osuuden jälkeen lomailemassa Havaijilla. Seurueen ollessa uimarannalla paikallinen turvamies haki Jakobsonin puhelinkoppiin. Soittaja oli Suomen Tukholman-suurlähettiläs Ralph Enckell, joka oli saanut nootin tekstin Helsingistä. Hän luki sen Jakobsonille, joka esitti Kekkoselle ja hänen seurueelleen korvakuulolta tekemänsä yhteenvedon nootin pääsisällöstä.

Konsultaatio olisi kytkenyt Suomen Varsovan liiton sotilasorganisaatioon, ja neuvotteluista kieltäytyminen olisi Kremlissä tulkittu Suomen asettumiseksi Naton puolelle. Sekä toimiminen että toimimattomuus olisi kaatanut Suomen turvallisuuspolitiikan korttitalon. 

Rauhallisen kulissin takana kiehui. Kekkonen oli katkera Kremlille hänen Yhdysvaltain-vierailunsa hienojen tulosten tuhoamisesta. Yhtä kiukkuinen hän oli länsivalloille siitä, miten röyhkeästi ne käyttivät Suomea kylmän sodan pelinappulana.

Kotia kohti lentäessään Kekkonen oli pessimistinen ja synkkä, mutta tilanne muuttui nopeasti Helsinkiin paluun jälkeen. Presidentti oli päättäväinen ja ripeä. Hän sanoi radio- ja televisiopuheessaan työskentelevänsä viimeiseen hengenvetoon asti Suomen puolueettomuuspolitiikan hyväksi, sillä siihen sisältyi hänen ”valtiollisen työskentelynsä paras osa”. 

Presidentti ilmoitti ulkoministeriölle, että noottiin ei vastata nootilla. Siellä valmistui muistio, jonka otsikko oli ”Torjunnan päälinja”. Sen mukaan olisi vältettävä keskustelua sodan uhasta, sillä sen myöntäminen olisi johtanut yleisesikuntaneuvotteluihin, leimannut Naton hyökkääjäksi ja tuhonnut Suomen mahdollisuudet puolueettomuuteen. Se olisi antanut Neuvostoliitolle avoimen valtakirjan lisävaatimuksien esittämiseen.  

Ulkoministeri Ahti Karjalaisen keskustelu ulkoministeri Andrei Gromykon kanssa Moskovassa osoitti, että nootin päätavoitteena oli varmistaa Kekkosen voitto presidentinvaaleissa. Se oli Kremlin vastaus Kekkosen avunpyyntöön, jonka hän oli esittänyt jo 1959.  Kekkonen hajotti eduskunnan kolme päivää sen jälkeen, kun tästä oli vihjattu Gromykolle. Huolella suunniteltu koneisto käynnistyi, ja kaikki tuntui edistyvän Kekkosen kaavailujen mukaan.

Siperia opettaa

Kekkonen joutui matkustamaan Siperiaan Novosibirskiin asti hoitamaan noottiasiaa Hruštšovin kanssa. Presidentin lähtöä edeltäneenä päivänä Yhdysvaltain suurlähettiläs Bernard Gufler toi presidentti Kennedyltä niin luottamuksellisen viestin, että se oli esitettävä kahden kesken ja vain suullisesti. Sen viesti oli suorasukainen vaati­mus, että Suomi ei saa livetä puolueettomuuslin­jalta: ”Oman etumme nimessä meidän on odotettava, että Suomi pysyy puolueettomana”. Kennedy vaati Kekkosta torjumaan Kremlin neuvottelukutsun. Gufler tarjosi Yhdysvaltain taloudellista ja poliittista tukea YK:ssa. Kekkonen torjui kaikki ehdotukset tiukasti.

Kekkonen luuli lännen jättäneen nootin Suomen ongelmaksi, mutta erehtyi. Seuraavana päivänä Yhdysvallat ilmoitti, että nootti ei ollut vain Suomen ja Neuvostoliiton välinen asia, eikä Suomella olisi oikeutta hoitaa sitä kahdenvälisesti Kremlin kanssa. Suomella ja Ruotsilla oli yhteinen intressi estää Yhdysvaltoja pilaamasta ratkaisevaa neuvottelutilannetta jo ennen sen alkua. Myös Britannia tuki suomalaisia, mutta pysyi vaitonaisena.

Novosibirskin neuvottelun ratkaisuvaiheessa Kekkonen ei ottanut tulkkiaan mukaan kahdenkeskiseen keskusteluun Hruštšovin kanssa. Neuvostoliiton ulkoministeriön kirjaus keskustelusta on ainoa reaaliajassa tehty dokumentti neuvottelun kulusta. Tästä liikkeelle lähteneiden huhujen mukaan presidentti olisi joutunut antamaan salaisen sitoumuksen turvallisuusyhtistyöstä Neuvostoliitin kanssa. Viitettä sellaisesta ei ollut neuvostoliittolaisten taltioimassa yhteenvedossa. 

Keskustelun jälkeen tekemässään muistiinpanossa Kekkonen kertoo osoittaneensa Hruštšoville, että Neuvostoliiton ehdottama konsultaatio ei olisi Kremlin edun mukainen, sillä se lisäisi sotapsykoosia Skandinaviassa. Hruštšov vastasi luottavansa Kekkosen kykyyn jatkaa ja vahvistaa Suomen puolueettomuuslinjaa. Hän suostui siirtämään nootissa ehdotettua konsultaatiota toistaiseksi, mutta uusi ajankohta jäi määrittelemättä.

Kekkonen vakuutti takaavansa, että Suoimi pysyy puolueettomuuslinjalla, kuten oli luvannut jo yöpakkaskriisin purkautuessa. Suomen turvallisuuspolitiikan jatkuvuuden kytkentä Kekkosen asemaan presidenttinä oli nyt uusi normaali.

Julkilausumaan kirjattiin myös Neuvostoliiton toivomus, että Suomi seuraisi tilanteen kehitystä Pohjois-Euroopassa ja ”jos osoittautuu välttämättömäksi”, esittäisi Neuvostoliitolle tarpeellisia toimia. Tämän myöhemmin vahtikoiraklausuuliksi nimetyn tekstikohdan tarkoituksena oli ilmeisesti pehmentää konsultaatioista luopumisen herättämää pettymystä Neuvostoliiton sotilasjohdossa. Lännessä Suomen tulkittiin joutuneen Kremlin panttivangiksi. 

Tapahtumaketju Washingtonissa, Helsingissä ja Novosibirskissa osoitti, että Kekkonen on vaikuttanut ratkaisevasti nootin syntymiseen. Kekkonen ja Kreml pelasivat samaan maaliin.

Kremlin tuki Suomen presidentin uudelleenvalinnalle tuli niin musertavilla ylikierroksilla, että siitä oli Suomelle ja Kekkoselle enemmän haittaa kuin hyötyä. Nootin musertava voima ei johtunut pelkästään Neuvostoliiton suomalaisia kauhistuttavasta konsultaatiovaatimuksesta. Sen tehoon vaikutti myös Yhdysvallan yritys komentaa Kekkonen katsomaan vaieten sivussa, kun supervallat selvittäisivät välejään Suomen kustannuksella.

Kekkosen yöpakkasten kokemuksista kehittämän opin ytimenä oli: ei koskaan enää yöpakkasia. Tämä oppisisältö vahvistui noottikriisissä, kun Kekkonen toisen kerran meni henkilökohtaiseen takuuseen Suomen ulkopolitiikan jatkuvuudesta. Kekkonen voitti vuoden 1962 presidentinvaalin Moskovan tuomariäänillä, ja samalla hän sai varoituksen: liian lähelle länttä ei pidä mennä.

Kansainvälinen lehdistö päätteli Suomen itsenäisyyden kaventuneen. Hongan luopuminen presidenttiehdokkuudestaan tulkittiin osoittaneen, että Suomi oli menettänyt mahdollisuuden vapaaseen presidentinvaaliin. Suomen lähetystöjen saamien keskusteluohjeiden mukaan olisi turha yrittää vähätellä nootin vaikutusta Suomen sisäiseen tilanteeseen. Sen sijaan oli tärkeää korostaa, että Suomi päättää itse omista asioistaan. Sen perusteella, mitä nyt tiedetään, suomalaisten maailmalle levittämä viesti noottikriisin sisällöstä oli loogisesti perusteltavissa. Kriisin myrkyttämässä ilmapiirissä lännessä ei kuitenkaan uskottu sanaakaan suomalaisten vuolaasta todistelusta.

Kremlin vastaus Kekkosen avunpyyntöön oli nootti, joka totta vieköön varmisti Kekkosen valinnan, mutta aiheutti samalla vuosikymmeniä vaikuttaneen mainehaitan Suomelle ja Kekoselle. Noottikriisi ja sitä edeltäneet yöpakkaset alkoivat levittää suomettumispandemiaa kansakunnan kaikkiin kerroksiin.   

Teon nimi 

Kekkosen tapa anella Kremlin tukea presidentinvaaliin oli suomettumista rajuimmillaan.  Hänen poliittinen ryhtinsä romahti. Presidentti eteni vaarallisessa karikossa vauhdikkaammin kuin oli turvallista, ja sai uransa rajuimman pohjakosketuksen. Se rasitti Suomen suvereniteettia pitkään, ja jätti jälkensä sen historialliseen profiiliin. 

Kun nämä havainnot luetaan kirjaimellisesti ja aikajärjestyksessä, Kekkosen rooli paljastuu koko karuudessaan. Suomen ulkopoliittisen linjan suojaksi luotujen naamioiden putoaminen paljastaa todellisuuden rumat kasvot. Ennen kuljin jossain määrin tutkijakollegoiden valtavirran mukana. Ajattelin, että Kekkonen sai sittenkin aikaan enemmän hyviä asioita kuin mainehaittaa, mutta en enää. Pikemminkin päin vastoin. Uudessa räikeässä valaistuksessa Kekkonen näyttää erilaiselta kuin ennen.

Hän tuntuu ajautuneen ristiriitaan valtiosääntöoikeuden pääperiaatteiden kanssa. Kun katsotaan kylmin silmin, mitä Kekkonen kirjoitti noottikriisiä edeltäneinä vuosina tekemissään reaaliaikaisissa muistiinpanoissa, noottikriisi alkaa hahmottua uudella tavalla.

Tapahtui niin, että Suomen tasavallan presidentti pyysi Kremlin ylintä poliittista johtoa osallistumaan Suomen presidentinvaaliin tavalla, josta olisi hyötyä Kekkoselle henkilökohtaisesti. Hän tarjosi Kremlille mahdollisuus kajota Suomen valtiollisen olemuksen kaikkein herkimpään instituutioon Neuvostoliiton etujen mukaisesti.

Kekonen liikkui jo yöpakkasten, mutta varsinkin noottikriisin aikaan valtio-oikeuden vaaralliseksi määrittämällä raja-alueella. En uskalla yrittää määritellä, mikä olisi hänen tekonsa nimi oikeusprosessissa. Se ei varmaan ollut maanpetos, pikemminkin siinä on piirteitä, jotka muistuttavat lainsäädännössä valtiopetokseksi nimetyn teon tunnusmerkkejä.

Teon nimikkeellä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska Kekkosen aikaisissa, eikä sen jälkeisissäkään eduskunnissa ollut sellaista enemmistöä, joka olisi voinut nostaa syytteen valtakunnanoikeudessa Kekkosen teon nimen ja seuraamusten määrittämiseksi. Se ei estä noottikriisin historiantulkintaa.

Historiallisen arvion julkinen esittäminen Kekkosen toiminasta on eri asia kuin olisi presidentin valtiopetoksen valmistelusyytteen käsittely tuomioistuimessa. Presidentti ei toiminut Suomen valtiosäännön muuttamiseksi, joka kuuluu lainsäädännössä valtiopetoksen tunnusmerkkeihin. Mutta Kekkonen oli yhteydessä vieraan valtion edustajaan, ja tarjosi neuvostojohdolle mahdollisuuden vaikuttaa Suomen presidentinvaaliin, joka olisi jäänyt ilman valtiosäännön luomaa koskemattomuussuojaa.

Ennen tämän menettelyn käsittelyä tuomioistuimessa, eduskunnan perustuslakivaltiokunta olisi joutunut arvioimaan, mikä voisi olla oikea teon nimi ja seuraamus siitä, että Kekkonen valmisteli vieraan vallan edustajan kanssa Suomen perustuslain vaalimenettelyä koskevien säädösten sivuuttamista. Valtiosääntöoikeuden pikemmin punaiselle kuin harmaalle vyöhykkeelle kuuluvan tilanteen hallinta olisi ollut vaikeaa perustuslakivaliokunnalle. Vielä hankalampaa se on Kekkosen toimia arvioivalle historian harrastajalle, mutta olen ehdoin tahdoin lähtenyt heikolle jäälle. Se on tämän alan toimijalle   tyypillistä, ja sekin tiedetään, että jos jää pettää, se on kiusallista vain historioitsijalle itselleen.  

 

Marsalkan harjoitus

Vuoden 1978 presidentinvaalin jälkeisenä kesänä Neuvostoliiton puolustusministeri marsalkka Dmitri Ustinov tuli viralliselle vierailulle Suomeen. Supervallan ylin sotilaskomentaja oli vallan huipulla ja otettiin vastaan melkein kuin valtionpäämies. Ustinov hämmästytti ja pelästytti isäntänsä perin pohjin. Hän ehdotti yya-sopimuksen mukaisia yhteisiä sotaharjoituksia.

Se ei ollut yllätys niille harvoille, jotka tiesivät 1970-luvun alkupuolen salaisesta konsultaatiosta, mutta muille se oli järkytys. Suppealle sisäpiirille uutta oli ilmeisesti vain se, että Ustinov yritti pehmentää suomalaisten vastarintaa esittämällä harjoitusten pitämistä Neuvostoliiton alueella. Vieraita joukkoja ei tulisi Suomen maaperälle.

Ustinovin ehdotuksen kuuli ensimmäiseksi puolustusministeri Taisto Tähkämaa jo saattaessaan marsalkkaa lentokentältä kaupunkiin, mutta hän ei tainnut heti huomata, miten vakava tilanne oli syntymässä. Ustinov toisti ehdotuksen Pääesikunnassa heti tulonsa jälkeen järjestetyssä tilaisuudessa. Useimmat marsalkkaa isännöineet suomalaiset kokivat ehdotuksen yllättäväksi ja uhkaavaksi.

Marsalkan esityksen mukaan yhteiset sotaharjoitukset olisivat vastapaino Naton harjoituksille Pohjois-Norjassa. Rinnastus oli uhkaava, sillä Suomen yya-sopimukseen perustuva suhde Neuvostoliitoon asettui siinä samalle tasolle kuin Norjan suhde Natoon, liittosuhteeksi. Se olisi vienyt Suomen Varsovan liiton sotilaalliseen rakenteeseen keittiön oven kautta ja lopettanut puheet Suomen puolueettomuudesta. Oli jouduttu perimmäisten kysymysten äärelle, kun yya-sopimus ja Nato esitettiin rinnakkaisilmiöinä.

Ustinov toisti ajatustaan monessa vierailukohteessa ja hyvin erilaisille yleisöille. Projekti oli tarkoitus saattaa päätökseen Kultarannan saunassa. Ustinov koki ensimmäisen takaiskun, kun huomasi Kekkosen kutsuneen saunaseurueeseen myös puolustusvoimain komentaja kenraali Lauri Sutelan. Suomi keskitti puolueukseensa järeintä voimaansa.  

Saunomisen eri vaiheissa Kekkonen torjui Ustinovin itsepintaisesti toistaman yrityksen puhua asevoimien yhteistyöstä. Presidentti ei halunnut Suomen kansainvälisen aseman heikkenevän. Aina kun Ustinov aloitti inttämisen, Kekkonen katkaisi sen ehdottamalla uusia löylyjä tai muita saunarituaalin harmittomuuksia. Kekkonen sanoi jälkeenpäin adjutantilleen, että ainakaan hänen elinaikanaan Neuvostoliitto ei saisi läpi ehdotusta yhteisistä sotaharjoituksista.

Illan päättyessä saunaseurueen suomalaiset jäsenet tulkitsivat vieraiden kokeneen yllättävän tappion. Kun Ustinov huomasi pienen maan siviilipresidentin jallittaneen supervallan marsalkan, hän mutisi suurlähettiläs Vladimir Stepanoville hämmentyneenä: ”Sanoinko minä sen oikein. Eikö sen niin pitänyt mennä.”

 

Presidentti ja kenraali

Pian Ustinovin vierailun jälkeen Kekkonen alkoi katua jyrkkää asennettaan saunakeskustelussa. Hän kehitteli ideaa esikuntaharjoituksista neuvostokenraalien kanssa. Se olisi ollut puolueettomuuttaan korostavalle Suomelle vielä nolompaa kuin yhteiset maastoharjoitukset.  Sutela otti vastuulleen, että neuvostoliittolaiset eivät koskaan saisi tietää, miten lähellä Kekkonen sittenkin oli myöntymistä.

Hän lähti syyskuun lopulla 1978 Neuvostoliittoon lomamatkalle, josta oli sovittu ennen Ustinovin vierailua. Sutela varautui neuvostokenraalien yrityksiin jatkaa keskustelua siitä, mihin Kultarannan saunassa jäätiin. Kekkonen pyysi, että kenraali ei aina heti panisi hanttiin vaan kuuntelisi. Presidentti suositteli komentajan matkalukemiseksi yya-sopimusta. Hän puhui kuin rippi-isä, joka pelkäsi oppilaansa horjuvan uskossaan.  

Sutela sai Ustinoville viemisiksi suljetun kirjeen, jonka sisällöstä hän kuuli vasta paljon myöhemmin. Siinä Kekkonen esitti pitävänsä varmana, että Sutelan vierailusta tulee ”tärkeä rengas maittemme puolustusvoimien välisessä kanssakäymisessä”. Rivien väliin kirjoitettu puolittainen lupaus oli juuri se asia, jonka torjumista Sutela piti tärkeimpänä tehtävänään. 

Moskovan neuvottelujen isännät kuittasivat Sutelan osuuden Ustinovin epäonnistuneesta Suomen-matkasta. He majoittivat Suomen puolustusvoimain komentajan yksin autioon palatsiin, jonka sähköt ja vedenjakelu oli katkaistu. Sutela paleli yli yön pimeydessä ja kosteudessa.

Ohjelmaan kuuluneella lomamatkalla Mustalle merelle isännät yrittivät virittää Sutelalle hunaja-ansan. Hänen seurueeseensa ujutettiin elegantti kaunotar tarjoamaan palveluksiaan. Tavoitteena oli tilanne, jonka taltiointi olisi vaientanut pysyvästi Kremlille hankalan suomalaiskenraalin. Sutela pyysi daamin poistamista seurueesta.

Neuvotteluissa isäntiensä kanssa Sutela torjui Ustinovin yritykset jatkaa Suomen-vierailulla alkanutta keskustelua ”yhteisesti kiinnostavista asioista”. Sutela toimi toisin kuin Kekkonen lupasi suljetussa kirjeessään Ustinoville. Sen sisällön salaminen Sutelalta oli Kekkosen virhe. Jos presidentti olisi kertonut siitä puolustusvoimain komentajalle, Sutelan olisi ollut pakko ryhtyä neuvottelemaan Ustinovin kanssa sotilaallisen yhteistyön kehittämisestä. Sen jälkeen suomalaisten olisi ollut turha yrittää puhua puolueettomuudestaan,

Kotiin tultuaan Sutela kertoi Kekkoselle ja pääesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti Ermei Kanniselle muunneltua totuutta. Hän vakuutti, että yhteistyön kehittämistä ei yritetty ottaa puheeksi, ja vaikeni saamastaan sivistymättömästä kohtelusta. Kenraali kantoi hiljaisuudessa myös korkean esimiehensä epälojaalisuuden, kun presidentti oli pimittänyt komentajalta tämän hoidettavana olleisiin neuvotteluihin oleellisesti liittyneen kirjeen sisällön. Presidentti osoitti epäluottamusta puolustusvoimien komentajalle

Sama tilanne oli ollut jo edellisvuonna, kun Neuvostoliiton suurlähettiläs Vladimir Stepanov oli puhunut diplomaattipiireissä aikovansa tuhota Sutelan uran. Kenraali sanoi presidentille voivansa erota, jos se helpottaisi Suomen asemaa. Kekkonen torjui tarjouksen kummallisella tavalla. Hän sanoi, että Sutelan ero riippuisi Neuvostoliiton asenteesta. Sutela kirjasi muistiinpanoihinsa: ”En pitänyt siitä vastauksesta.”

Tasavallan presidentti alisti Suomen puolustusvoimain komentajan asemasta päättämisen Kremlin johdolle.  Hänen menettelynsä olisi ollut skandaali, jos tieto siitä olisi tullut julkisuteen, mutta Sutela vaikeni.

Kekkonen ei ollut keskeistä avustajaansa tukeva ja kannustava johtaja vaan väistyi taustalle vaikeuksien uhatessa. Ennen Ustinovin ja Stepanovin aiheuttamia tilanteita näin oli tapahtunut jo 1970-luvun alussa. Silloin Sutela katkaisi Kekkosen lupaa kysymättä salaisen sotilaallisen konsultaation. Muuten neuvostokenraalit olisivat voineet saamiensa tietojen perusteella vaatia suomalaisia sotilaallisiin yhteistoimiin neuvostoarmeijan kanssa.

Kekkonen jätti kolme kertaa Sutelan yksin ottamaan vastaan Kremlin kiukun, mutta kenraali selvisi siitä kaikesta liput liehuen. Hän oli Suomen kylmän sodan sankari.

Kekkosen juhannuspommi

Suomen sisäpolitiikan yleissuuntana oli 1970-luvulla kokoomuksen kannatuksen kasvu, mutta se ei heijastunut hallituspolitiikkaan. Neuvostoliitto piti konservatiiveja kestopaitsiossa. Sen suhde kokoomukseen ei perustunut pelkästään Moskovan tilannearvioon, vaan myös sinne Suomesta lähetettyihin neuvoihin ja toivomuksiin, jotka perustuivat innokkaiden neuvostoystävien sisäpoliittisiin laskelmiin. 

Vasemmisto tarvitsi työtätekevien etuja polkevan vihollisen. Kun sellaista ei ollut, se piti keksiä, ja kokoomus oli luonteva valinta siihen rooliin. Pitkään jatkunut ilmiö vahvistui dramaattisesti kevään 1979 eduskuntavaaleissa. Kokoomus voitti 12 lisäpaikkaa, saman verran kuin SKDL menetti. Kokoomuksella oli eduskunnan toiseksi suurin ryhmä.

Juuri ennen vaaleja Pravdassa ja Izvestijassa julkaistut karkeat kokoomuksen parjaukset rajasivat vaalien jälkeen alkaneiden hallitusneuvottelujen käytössä olleita vahtiehtoja. Kokoomusta herjaavien kirjoitusten taustavoimaksi tai ehkä kirjoittajaksikin arveltiin asemastaan kulissien takana taistellutta Stepanovia. Tarkoitus oli pelotella suomalaisia, mutta vaikutus oli päinvastainen.

Eduskunnan puhemies Johannes Virolainen kommentoi tilannetta vähän ennen juhannusta Suomen Kuvalehdelle antamassaan haastattelussa. Hän arvioi, että kokoomus ei päässyt hyötymään vaalivoitostaan, koska ”yleiset syyt” estävät sen pääsyn hallitukseen. Hän ei suostunut täsmentämään, tarkoittiko ”yleinen” samaa kuin ”ulkopoliittinen”. Kaikki tiesivät sen muutenkin.  

Virolaisen lausuma oli ennenkuulumaton, sillä näin suoraa puhetta ei yleensä niihin aikoihin kuultu. Hän ei kuitenkaan ollut ainoa, joka oli viljellyt tällaista suoruutta. Pääministeri Mauno Koivisto oli aikaisemmin sanonut kokoomuksen jäämisen hallituksesta johtuneen ”peitetyistä asioista”, jotka voidaan tarvittaessa ottaa esiin. Virolainen sai kuitenkin kantaa yksin tällaisen synnin taakan. 

Kekkonen käski ulkoministeriön alivaltiosihteeri Keijo Korhosen ja presidentin kansliapäällikkö Juhani Perttusen luonnostelemaan vastaiskun käsikirjoituksen, ja evästi, että ”pankaa sitten raskaimman jälkeen”. Korhonen kertoo muistelmissaan jarrutelleensa hurjaa menoa pitääkseen tyylilajin presidentin arvovallan tasolla. Teksti syntyi puolessa tunnissa, ja Kekkonen hyväksyi sen Korhosen muistaman mukaan suuremmitta mutinoitta. Se ei ollut erityisen maltillinen, millainen se olisikaan ollut, jos Korhonen olisi presidentin ohjeen mukaan päästellyt täysillä.

Kekkonen lisäsi Virolaiseen kohdistuneen vastaiskun dramaattista tehoa lukemalla lausunnon suorassa televisiolähetyksessä, ääni aidosta kiukusta väristen. Hän sanoi, että Virolainen oli antanut väärän todistuksen maansa ulkopolitiikasta ja aiheuttanut valtakunnalle vahinkoa. Juhannuspommi oli samanlainen itse aiheutettu ongelma kuin Kekkosen Neuvostoliitolle esittämä pyyntö vaalituesta ja siitä seurannut nootti.

Juhannuspommi ei räjähtänyt silmille siksi, mitä Virolainen sanoi, vaan siksi, miten Kekkonen reagoi. Hän oli vanhetessaan vähintään yhtä suomettunut kuin voimansa vuosina yöpakkasten ja noottikriisin aikana. Presidentin lähipiiri oli vuosikaudet seurannut syrjästä vaieten hänen dementiansa kehitystä, myös silloin kun niistä aiheutui kansallisen epämukavuuden lisäksi myös ja turvallisuusriskejä.

keskiviikko 11. lokakuuta 2023

AHVEANMAAN ASEMAN LYHYT HISTORIA

ESS 12.10.2023

Ulkoministeriö tuntuu viestivän, että Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa on pysyvä instituutio täältä ikuisuuteen. Suomen pääkonsulaatti Pietarissa ja Venäjän Turun-konsulaatti suljettiin Venäjän rajoilla tavaksi tulleella matalalla profiililla ja nopeasti, mutta kajoaminen Venäjän Ahvenanmaa-konsulaattiin onkin äkkiä mahdotonta.

Suomi on sivuuttanut kahden kaikkein pyhimpiin kuuluvan sopimuksen, Pariisin rauhan ja yya-sopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavat artiklat. Se tapahtui Wienissä 23.5.1969 tehdyn valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen 62. artiklan mukaisesti, täsmälleen niin kuin kansainvälisen sopimusoikeuden statuutit määräävät.

Päätöstä julkistaessaan syksyllä 1990 presidentti Mauno Koivisto totesi, että näiden sopimusten Suomen ulkosuhteita ja puolustusvoimien aseistusta koskevat artiklat olivat menettäneet merkityksensä, koska ne perustuivat ”olosuhteisiin, jotka eivät enää vallitse”. Hänen sanontansa oli suora lainaus Wienin yleissopimuksen tekstistä.

Mikä on se ajatuksenkulku, jonka mukaan tämä periaate ei koskisi Neuvostoliiton Suomelle 1940 sanelemaa sopimusta Ahvenanmaan konsulaatista. Luultavasti ulkoministeriön ihmisille ei tarvitse erikseen kertoa, mitkä kaikki tämän pakkosopimukseen solmimiseen aikanaan vaikuttaneet olosuhteet eivät enää vallitse ja ovat menettäneet merkityksensä jo ennen Suomen Nato-jäsenyyttä, joka sekin oli melkoinen muutos.

x x x

Näyttää siltä kuin ulkoministeriössä tulkittaisiin Venäjän konsulaatin valvovan Genevessä yli sata vuotta sitten tehdyn sopimuksen määräämää Ahvenanmaan aseettomuutta ja puolueettomuutta. Se on kummallinen ajatusten kuperkeikka.

Mikään vuodesta 1917 lähtien Venäjällä toiminut valtio ei ole allekirjoittanut Geneven sopimusta. Niille sitä sopimusta ei ollut olemassakaan. Viimeistään Kremlissä Suomelle saneltu konsulaattisopimus korvasi venäläisessä ajattelutavassa Geneven sopimuksen.

Neuvostolaivastolla oli toisen maailmansodan aikana kolme suunnitelmaa Itämerellä operoinnista eri tilanteissa. Niiden kaikkien ensimmäinen vaihe oli maihinnousu Ahvenenmaalle.

Maarianhaminan konsulaatin aseettomuusvalvonnan piti varmistaa, että muiden valtioiden laivastot eivät tule häiritsemään, kun Neuvostoliitto toteuttaa sotasuunnitelmiaan Ahvenanmaalla. Konsulaatin aseettomuusvalvonta ei nykyisinkään koske Venäjän aseita, ja puolueettomuudesta siinä ei ole häivähdystäkään.

Ulkoministeriön väen lisäksi myös presidenttiehdokas Alexander Stubbilla olisi historian opiskelun paikka. Näiltä tahoilta kuuluneet Ahvenanmaa-lausumat tuntuvat neuvostopasifismin trollaukselta.

keskiviikko 27. syyskuuta 2023

MAX JAKOBSONIN LINJA

Etelä-Suomen Sanomat 28.9.2023

Maanpuolustuskurssiyhdistys järjestää juhlaseminaarin Max Jakobsonin syntymän 100-vuotispäivän kunniaksi. Hän osallistui kylmän sodan aikana aktiivisesti turvallisuuspoliittiseen taustatyöhön ja oli mukana ensimmäisellä maanpuolustuskurssilla keväällä 1961. Hänet kutsuttiin 1975 perustetun Elinkeinoelämän valtuuskunnan ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi.

Turvallisuuspolitiikan kehittäminen ja Evan toimintalinjan luominen olivat hänen yhteiskunnallisen vaikuttamisensa valtavirtaa. Tätä toimintaympäristöä hallitsi vasemmisto– ja suomettumispropagandan vahva nousu, mutta Jakobsonin yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei perustunut niiden kommentointiin vastapropagandalla.

Hän esitti yksipuisen totuuden rinnalle moniarvoisuutta, joka antaa mahdollisuuden kehittää ajatuksia yleisistä ja yhteisistä asioista. Hän tarjosi henkisen valtavirran rinnalle vaihtoehtoja, ja jätti valinnan niistä jokaisen omaan harkitaan. Jakobson vaikutti yhteiskunnallisen ajatteluun valinnanvapauden evankeliumilla.

Yleisradikalismin ja neuvostoystävyyden rinnalla oli mahdollista ajatella suomalaiskansallisesti ja epäideologisesti. Romanttisen sosialismin kilpailijaksi nousi historialliseen näkemykseen perustuva kansallinen identiteetti. Jakobson havainnoi, että ihmisen arvoinen elämä näyttää toteutuneen parhaiten siellä, missä toimii moniarvoinen yhteiskunta, markkinatalous ja länsimainen demokratia.

                                            x                                          x                                           x

Jakobsonilla oli merkittävä taustarooli vuoden 1982 presidentinvaalien edellä. Hänen ja Evan puheenjohtaja Mika Tiivolan tavoitteena oli varmistaa vaalin toteutus perustuslain mukaisessa järjestyksessä ja Neuvostoliiton pitäminen erossa siitä.

Tiivola sanoi, että Evassa oli edustettuna niin monenlaisia intressejä, että se ei voinut asettua kannattamaan tai vastustamaan ketään ehdokkaista. Väistöliike antoi mahdollisuuden jarrutella Kremliä loukkaamatta neuvostojohdon suosiman Ahti Karjalaisen nousua presidenttiehdokkaaksi,

Evan viestin ytimenä oli kansallinen itsenäisyys: ”Vapaan suomalaisen yhteiskunnan tulevan kehityksen kannalta on kaiken perusta se, että me suomalaiset […] valitsemme vapaasti tasavallan presidentin.”

Lähes itsestäänselvyyden taakse oli kätketty neuvostovaikutuksen torjunta Suomen demokratian tärkeimpiin kuuluvassa vaalissa. Jakobsonin yhteysverkosto oli osoittanut hänelle jo loppusyksyllä 1981, että Kreml oli vetänyt tukensa Karjalaiselta. Neuvostoliitto joutui toteamaan, että sillä ei enää ollut vaikutusvaltaa Suomen presidentinvaalissa, kuten sillä oli Kekkosen aikana.